Ehdokkaana kuntavaaleissa Lappeenrannassa

Ensikertalaisena politiikassa



Kuka olen?

Olen pian 30 vuotta täyttävä syntyperäinen lappeenrantalainen. Lapsuuteni olen viettänyt Skinnarilan ja Uus-Lavolan ympäristössä. Opiskelin armeijan jälkeen itseni optikoksi, mutta parin työvuoden jälkeen päätin vaihtaa alaa. Sittemmin opiskelin itseni LUT-yliopistossa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi, ja tällä hetkellä työskentelen it-alalla koodaritiimin esihenkilönä lappeenrantalaisessa yrityksessä. Partiolaisena vapaa-aikani kuluu pääosin ulkona liikkuessa, mutta sen lisäksi pidän pallopeleistä ja penkkiurheilusta.

Miksi lähdin ehdolle?

Minua on jo pidempään huolestuttanut Lappeenrannan tulevaisuus ja olen seurannut aktiivisesti kunnallispolitiikkaa syntymäkaupungissani. Kun kokoomuksesta lähestyttiin kuntavaaliehdokkuuden tiimoilta reilu vuosi takaperin, jäin miettimään asiaa. Viime vuoden loppupuolella tehtiin jälleen yksi itseäni sapettava päätös: päätettiin ties kuinka monetta kertaa olla päättämättä monitoimiareenasta. Sen paikka ilman muuta olisi ydinkeskustassa. Näin ollen kaupungin loistava strategia ydinkeskustan tiivistämisestä ja palveluiden saavutettavuuden helpottamisesta oli jälleen pelkkä paperi muiden joukossa, jota ei tunnuta haluttavan toteuttaa. Haluaisin rakentaa pysyvän tukikohdan Lappeenrantaan, ja tämän vuoksi Lappeenrannan pysähtyneisyys, jatkuva muutosvastarinta sekä päätösten jatkuva vatulointi saivat minut lähtemään yrittämään kaupungin suunnan kääntämistä.


Mitkä ovat keskeisimmät vaaliteemani?

Syntyperäisenä lappeenrantalaisena minulle ovat erityisen tärkeitä:
  • Lappeenrannan elinvoima ja kasvu
  • Koulutus, osaajat ja yritykset
  • Kokonaisturvallisuus ja maanpuolustus


Lappeenrannan tulee olla houkutteleva kaupunki ja paras paikka asua niin nykyisille asukkaille, muualta tuleville osaajille kuin paluumuuttajille. Ydinkeskustan tulee olla helposti saavutettava, ja trendi liiketilojen tyhjenemisestä on pysäytettävä. Ilman toimivaa keskustaa myös kaupungin laita-alueet kuihtuvat.

Meillä on Lappeenrannassa erittäin laadukasta opetusta sekä LUT-yliopistolla että LAB-ammattikorkeakoululla, ja näiden oppilaitosten osaaminen sekä ammattitaito pitää saada valjastettua vielä entistä paremmin. Kaupungin on varmistettava kaikin keinoin oppilaitosten säilyminen, mutta lisäksi on pyrittävä saamaan kaikki mahdolliset osaajat jäämään opiskelujensa jälkeen Lappeenrantaan. Osaajat saadaan pidettyä täällä sillä, että täällä on yrityksiä, jotka kykenevät työllistämään heitä. Kaupungin tulee mahdollistaa hedelmällinen maaperä niin uusille startup -yrityksille kuin täällä jo oleville yrityksille.

Asumme arvaamattoman valtion naapurissa ja tilanteeseen on sopeuduttava. Vaikka turvallisuus ja maanpuolustus eivät ole suoranaisesti kuntavaalien piirissä, on kaupungeilla suuri merkitys kokonaisturvallisuuden luomisessa. Reserviupseerina liputan vahvasti maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden sekä reserviläistoiminnan puolesta.


Miten minuun saa yhteyden?

Koska kukaan ei yksinään kykene huomioimaan kaikkia Lappeenrantaan liittyviä ongelmia, eikä ideoimaan niihin ratkaisuja, toivon, että minuun ollaan yhteydessä matalalla kynnyksellä niin ehdokasvaiheessa kuin jos pääsen läpi. Kuulen mielelläni, mikäli sinulla on kysymyksiä näkemyksistäni tai mikäli sinulla itselläsi on hyviä ideoita kaupungin kehittämiseksi. Blogin oikeasta laidasta löytyvät sosiaaliset mediani, mutta lisäksi minuun voi ottaa yhteyttä tämän blogipalvelun kautta. Käännetään yhdessä Lappeenranta Kuopion ja Joensuun kaltaiselle kasvun uralle. 




Muutosmyönteisen Lappeenrannan ja rohkeiden päätösten puolesta,
Mikko Niemelä



Kommentit