Lappeenrannan päätöksenteossa tulisi panostaa enemmän ketteryyteen ja kokeiluun. Liian usein selvitetään, selvitetään ja vielä kerran selvitetään, jolloin kertyneen tiedon seurauksena syntyy toki jonkinlainen selvyys nykytilanteesta, mutta silti ratkaisun toimivuus on epävarmaa. Harvoin kuitenkaan voidaan ennustaa kaikkea etukäteen. Tämän vuoksi kaupungin tulisi kyetä kokeilemaan päätöksiä ennen varsinaista toimeenpanoa. Toimimalla näin saataisiin lievennettyä epävarmuutta ja muutosvastarintaa, mutta samaan aikaan loppukäyttäjät eli kaupunkilaiset saisivat asiakas- eli kaupunkilaisarvoa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ohjelmistokehityksessä, jonka parissa itse työskentelen, ratkotaan asiakkaiden tarpeita. Käytössämme on ketteriin menetelmiin kuuluva scrum-viitekehys, jonka olennaisena osana on ratkaisujen kokeilu ja epäonnistuneista päätöksistä luopuminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ei ole mielekästä yrittää miettiä kaikkea etukäteen, koska loppukäyttäjä voi kaikesta huolimatta käyttää tuotetta aivan eri tavoin kuin oli ajateltu tai esitetty ratkaisu voi synnyttää uusia, aiempaa tärkeämpiä tarpeita. Tämä voi tapahtua siitäkin huolimatta, että asiakkaan tarve on kartoitettu hyvin ja tarpeeseen liittyviin ongelmiin on tarjottu ratkaisu uudella ominaisuudella. Usein ei ole järkevää luoda mahdollisimman loppuunhiottua ratkaisua ensimmäisessä vaiheessa, koska pahimmassa tapauksessa ratkaisu vaatiikin vielä hieman odotettua enemmän hiomista. Siksi on tärkeää, että ensimmäisessä vaiheessa tehdään riittävän hyvä versio, jolla asiakas saa kokeilla ratkaisun toimivuutta. Asiakkaan palautteen perusteella ratkaisua hiotaan, mutta tällä toimintatavalla myös asiakas saa itselleen uusia ominaisuuksia mahdollisimman varhain sen sijaan, että niiden kehitykseen käytettäisiin useita viikkoja tai jopa kuukausia.
Tässä vaiheessa saatat miettiä, miten tämä kaikki liittyy Lappeenrantaan ja kaupunkikehitykseen? Mielestäni kaupungissamme voitaisiin aiempaa enemmän hyödyntää soveltuvin osin ketterän kehityksen viitekehystä kokeilemalla ratkaisuideoita pienemmässä koossa ennen varsinaista toteutusta. Kaupungissa on esimerkiksi puhuttu jo pitkään kauppatorin alueen kunnostamisesta ja satamaan sijoittuvasta saunamaailmasta. Torin osalta nykyiseen sijaintiin lukkiutuminen ei pitäisi olla ensimmäinen askel, vaan torille pitäisi ihan ensiksi selvittää paras mahdollinen nykyaikaa vastaava paikka kaupungissa. Torialueen ja kauppahallin kuihtumisen syy ei nimittäin ole ympäröivien seinien laadussa, vaan uusasiakashankinnan puutteessa. Nykyisessä sijainnissa torikauppa ei houkuttele uusia asiakkaita, sillä sijainti ei ole optimaalinen nykyisessä keskustassa, koska ympärillä ei ole enää palveluita, jotka toisivat torin alueelle satunnaisia kävijöitä.
Lappeenrannassa on tehty simulaatioita, joiden mukaan kaupungin luonnolliset asiakasvirrat kulkevat Kansalaistorilta Marian aukiolle. Mikäli toritoiminnan halutaan kukoistavan, tarvitsee se uusia asiakkaita. Ehdottaisin, että torin osalta koetettaisiin ensimmäisessä vaiheessa, mikä olisi sille kaikista paras sijainti, jossa liiketoiminta saataisiin kestävälle pohjalle tuleviksi vuosikymmeniksi. Tätä voisi testata esimerkiksi sijoittamalla hetkellisesti pari vetykioskia tai muuta torikojua kaupungintalon eteen ja seuraamalla, onko sijainti liiketoiminnan kannalta parempi vai huonompi. Saman kokeilun voisi tehdä Marian aukiolla. Vahva oletus on se, että kaupungin luonnollisten asiakasvirtojen varrella liiketoiminta olisi kannattavampaa ja samalla kestävämmällä pohjalla. Tällöin uusasiakashankinta olisi nykyistä sijaintia helpompaa, ja aukioloajat voisivat olla nykyistä laajemmat.
Vastaavasti saunamaailman osalta tapetilla on ollut kourallinen sijaintivaihtoehtoja muun muassa kaupunginlahdella, hiekkalinnan läheisyydessä ja Myllysaaressa. Kussakin sijainnissa on kieltämättä omat hyvät puolensa, mutta kaupunkikehityksen kannalta saunamaailma tulisi sijoittaa lähelle muita jo olemassa olevia palveluita. Esimerkiksi Joensuussa rannalle on asetettu konttisaunoja, jotka ovat erityisen suosittuja. Kyseessä ei siis ole täysin kiinteä rakennus, jolloin saunan voi tarvittaessa siirtää. Saunamaailman sijaintivaihtoehdot tulisi karsia pariin vaihtoehtoon, ja parhaan sijainnin haarukoinnissa voisi hyödyntää samaan tapaan konttisaunoja ennen pysyvämpiä ratkaisuja. Saunamaailma ei siis olisi ensimmäisessä vaiheessa täydellinen, mutta konttisaunojen avulla voitaisiin seurata asiakaskäyttäytymistä ja ylipäänsä sitä, kiinnostaako saunamaailma asiakkaita.
Lopetetaan jatkuva selvittelyjen selvittely. Sillä tavalla päätöksenteko on hidasta, eikä loppukäyttäjä saa aikaisessa vaiheessa ansaitsemaansa asiakasarvoa, toisin kuin ketterän kehityksen avulla luotavassa ohjelmistossa. Kokeillaan rohkeasti uusia ideoita ja testataan eri vaihtoehtoja kustannustehokkaalla tavalla ennen varsinaisen lopullisen päätöksen nuijimista. Ketterät toimintamallit soveltuvat varsin hyvin kuntapäätöksentekoonkin, kunhan vain päättäjät kääntävät ajatusmaailmansa sille sopivaksi. Lappeenranta voisi olla tässä asiassa edelläkävijä, ja samalla voitaisiin päästä irti "selvittelyn maailmanmestarit" -tittelistämme. Luodaan kaupunkilaisarvoa ennemmin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kuin vasta vuosien päästä ja kerätään enemmin tietoa todellisesta kuluttajakäyttäytymisestä. Tällä tavalla saadaan tehtyä oikeasti kaupunkia kehittäviä päätöksiä ja kaupunkilaiset otetaan paremmin osaksi päätöksentekoa.
Kommentit
Lähetä kommentti